Jokainen askel on voitto
Karvanaaman mielestä jokainen lenkkeilijä on oman elämänsä sankari. Tämä sankaruus ei riipu siitä, kuinka nopea vauhti on, kuinka monta kilometriä mittariin kertyy, tai miltä varusteet näyttävät. Karvanaama ei ole koskaan juossut maratonia, ei edes puolikasta.
Mutta hänpä on kuitenkin harjoitellut maratonille! Hän on lenkkeillyt sitä silmällä pitäen, että vaikkapa ensi kesänä juoksee maratonin. Sitä kesää ei ole vielä tullut. Sankaruus syntyykin siitä, että ihminen nousee ja lähtee ulos, pistää jalan toisen jalan eteen, ja sitten taas toisen.. Jo se, että ulko-ovi sulkeutuu takana, on pieni voitto.
Tyylejä on monia
Lenkkeilijöitä on onneksemme moneen junaan. On niitä, jotka juoksevat täydessä kompressiovarustuksessa, taskussa energiageelit ja kalliit kellot ranteessa, ja sitten on niitä, jotka juoksevat kuluneissa verkkareissa ja kahdenkymmenen vuoden takaisissa tossuissa, sekä kaikkia mahdollisia välimuotoja, kuten Karvanaama esimerkiksi, sillä Karvanaaman tossut ovat vain kymmenen vuoden takaa, melkein uudet siis.
On hymyillen hölkkääviä, on naama irvessä rypistäviä (Karvanaama), on hiljaisuudessa eteenpäin hipsiviä ja niitä, jotka pauhuuttavat kuulokkeista nuorisomusiikkia. Jokainen heistä kuitenkin on sankari, koska he ovat valinneet liikkeen liikkumattomuuden sijaan. Kun lukija autonsa ikkunasta seuraavan kerran näkee lenkkeilijän, jolla on hupaisa nykivä tyyli tai vispaava ranne tai pää kenossa, katsokoon itseään siitä autonsa meikkauspeilistä ja naurahtakoon näkemälleen lenkkeilijälle vasta sitten, jos peilikuvansa jälkeen on siihen varaa.
Lenkki ei ole kilpailu
Karvanaama ei usko, että lenkkeily on kilpailu. Tai korkeintaan se on kilpailu sohvaa vastaan. Muuten on jokseenkin yhdentekevää, jos naapuri juoksee maratonin tunnin nopeammin. Tärkeintä on, että juuri tänään lähtee ulos. Ehkä matka on kolme kilometriä, ehkä kaksitoista. Ehkä pysähtyy välillä sitomaan kengännauhoja tai ihmettelemään rusakkoa tienposkessa. Kaikki se kuuluu sankaruuteen; oman elämänsä lenkki ei ole kenenkään muun mitattavissa.
Palkinto tulee vasta myöhemmin
Lenkkeilyn todellinen palkinto ei ole hien virtaaminen tai edes paljon kehuttu hyvänolontunne, joka seuraa onnistuneen juoksun jälkeen. Se on jotain syvempää, se on tunne siitä, että on pitänyt huolta itsestään, että on kerta toisensa jälkeen valinnut terveyden ja elinvoiman. Sankaruus ei ole kerrasta poikki, vaan se rakentuu vuosien saatossa. Ne, jotka jaksavat jatkaa, ymmärtävät, että jokainen lenkki on askel pidemmässä tarinassa.
Kohti sankaruutta
Kun lukija seuraavan kerran näkee lenkkeilijän, ei hänen pidä miettiä tämän vauhtia, ikää tai varusteita. Lukijan pitää miettiä, että siinä menee sankari. Ja kun lukija lopulta päättää itse pukea ne kaksikymmentä vuotta vanhat kengät jalkaansa ja lähtee ulos, sillä hetkellä hänkin on sankari.